Juha Mäenpää perussuomalaiset. Eduskunnan täysistunto 30.3.2022

 Juha Mäenpää perussuomalaiset.


Juha Mäenpää ps :

Arvoisa puhemies! En ole perehtynyt tähän asiaan kovin syvällisesti, mutta haluan nyt kuitenkin nostaa esiin omia ajatuksiani. Tietenkin on harmillista, että aikaisemmat tämän talon päätökset ovat johtaneet siihen, että meillä ei enää lannoitehomma ole täysin omissa käsissä. Ministeriltä haluaisin kysyä ehkä sitä, minkälainen tilanne on Huoltovarmuuskeskuksen varmuusvarastoissa näiden lannoitteiden osalta.

Se, minkä itse näkisin yhtenä ratkaisuna tähän, on tietenkin se, että näitä kotimaisia varantoja pystyttäisiin käyttämään. Mutta lisäksi näkisin merkittävänä asiana semmoisen, mikä ei ole mielestäni saanut riittävää huomiota, tai ehkä se on saanut huomiota, mutta se on jäänyt aina puheen tasolle. Olisiko se ollut Pekkarinen, joka puhui jo vuosikymmeniä sitten biokaasun tuotannosta. Itse olen harmissani siitä, että biokaasun tuotanto on jäänyt vähän niin kuin lapsipuolen asemaan. Täällä on vain hakattu rahaa tuulimyllyihin ja tuulivoimaan. Pitäisi ymmärtää se, että siinä biokaasun tuotannon ohella syntyy kotimaista — jos nyt täällä kotimaassa biokaasua tehdään — lannoitetta siinä ohella, joka käy suoraan peltoon ja on tehokasta. Se typpi on siinä ikään kuin samassa asennossa, ymmärtääkseni, kuin näissä kaupallisissa lannoitteissa, että se olisi tehokasta. Olisi huomattavan paljon ympäristöystävällisempää käyttää sitä biokaasun tuotannossa syntynyttä tai siinä tehtyä lannoiteraetta kuin että se eläinten — mitenköhän sen nyt nätisti muotoilisi — sonta ajetaan sinne peltoihin ja mahdollisesti sitä valuu sieltä sitten ja se ei ole edes niin tehokasta. Mutta jos se menisi tämän biokaasuprosessin läpi, niin silloin se olisi ravinnearvoiltaan erittäin hyvä ja valmis lannoitteeksi.

Toivoisin, että tähän vielä ministeri ja hallitus panostaisivat jo tällä kaudella.
Juha Mäenpää ps :

Arvoisa puhemies! Nyt meillä on käsittelyssä hallituksen esitys, joka mahdollistaa luopumistuen saajien ansiotyössä käynnin. Tämähän oli viime vuonna jo mahdollista, ja nyt se ymmärtääkseni uusitaan ja vähän takautuvasti sitä lakia käsitellään. Toivotaan, ettei siihen tule mitään ongelmia tuolla perustuslakivaliokunnassa. Tämä on minun mielestäni tärkeä asia, että mahdollistetaan näille entisille maatalouden isännille mahdollisuus työskennellä. Heistä on varmasti hyvin moneen ammattiin toimimaan, ja ilmeisesti tämä nyt vähän tämmöiseen kausityöhön kuitenkin kohdistuu pääosin. Pidän tätä hyvänä esityksenä.

Lyhyesti nyt vielä, kun näyttää siltä, että tämä on viimeinen pykälä, jossa olen täällä nyt ennen... tai kun samalla nämä ovat viimeisiä Lepän esityksiä, mitä täällä salissa mahdollisesti käsitellään, niin kiitän nyt siitä, että olette ainakin yrittänyt viedä eteenpäin tätä maatalouden asiaa. Kyllä tämä, niin kuin edustaja Kettunen äsken sanoi, on todella huolestuttava tilanne. Toivotaan, että tunnelin päässä on valoa ja että se ei ole vastaan tuleva juna. — Kiitoksia. 

Kommentit

Suositut tekstit